PBM Asiantuntijat Oy tehosti Kohon avulla projektinhallintaansa

PBM Asiantuntijat Oy (aiemmin Pohjois-Suomen Betoni- ja Maalaboratorio Oy) on rakentamisen asiantuntijapalveluihin erikoistunut yritys, joka on perustettu vuonna 1983. Tänä päivänä PBM palvelee niin yksityisiä kuin julkisia toimijoita tarjoten kattavat palvelut pohjatutkimuksista ja rakennustutkimuksista geotekniikkaan, ympäristöteknisiin ratkaisuihin sekä betonin ja maaperän testaukseen.

PBM otti Kohon käyttöönsä vuonna 2024. Sitä ennen heillä oli käytössään toinen projektinhallintajärjestelmä, joka ei kuitenkaan tuntunut mukautuvan tarpeeksi hyvin heidän tarpeisiin. Syksyllä 2023 PBM:lle tarjoutui tilaisuus päästä tutustumaan vaihtoehtoiseen järjestelmään, ja tästä alkoi yhteistyö Kohon kanssa.

”Koho kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätimme ottaa sen käyttöön. Ensimmäiset palaverit pidimme loppuvuodesta 2023, ja koko yritykselle Koho saatiin käyttöön alkuvuoden 2024 aikana”, kertoo PBM:n toimitusjohtaja Niko Lahdenperä.

”Projektinhallinta on meillä isossa roolissa, sillä projekteja täytyy pystyä tekemään joutuisasti. Ei ole kannattavaa, jos projektin tekemiseen menee liikaa aikaa, vaan prosessit pitää silloin saada paremmin toimiviksi”, Niko perustelee Kohon hankintaa.

Hänen mukaansa yksi syy Kohon hankinnalle oli sekin, että yrityksellä on ns. toimistolla tehtävää asiantuntijatyötä tekevien lisäksi myös maastossa olevia työntekijöitä. He tarvitsivat mahdollisuuden tehdä järjestelmään kirjauksia mobiililaitteella, mikä on Kohossa mahdollista.

Tehokkaampaa projektinhallintaa ja tiedolla johtamista

Koho on helpottanut PBM:n arkea monellakin osa-alueella, ja yksi niistä on projektinhallinta. Nikon mukaan projektien hallinta sujuu Kohon avulla kevyesti ja nopeasti. Varsinkin, kun järjestelmän kanssa pääsee kunnolla vauhtiin, ei yksinkertaisten asioiden tekemiseen mene kauaa. Asiakkaat on helppo luoda ja työtuntien kirjaaminen on sujuvaa. Myös laskuttamisesta on pidetty, sillä laskun tekeminen käy Kohon avulla todella nopeasti.

Sanoisin, että projektitekeminen on Kohon suurin vahvuus. Kohon avulla ei mene kauaa, että saa homman liikkeelle.

Niko Lahdenperä, toimitusjohtaja, PBM Asiantuntijat Oy

Lue lisää projektinhallinnasta Kohon avulla

Niko antaa Koholle kiitosta myös siitä, että tuntikirjausten lisäksi Kohoon saa helposti merkattua esimerkiksi lomat. Myös matkalaskut kulkevat nyt kätevästi työnantajan tarkastuksen läpi, eikä kaikki kasaannu aina kuukauden loppupuolelle.

Kohon raportit ovat helpottaneet tiedolla johtamista ja niiden avulla on saatu johtamiseen hyviä lukuja: ”Aina yllättää se, miten paljon asioihin kuluu aikaa. Raportit ovat tässä hyviä, ja niiden merkitys korostuu etenkin, kun tietomäärät kasvavat jatkuvasti”, Niko kertoo.

Palkkaraportista taas he ovat saaneet palkanlaskijalle toimitettua suoraan valmiit määrät, jossa näkyy sairauspoissaolot, lomat ja muut vastaavat. Tämä on säästänyt heiltä paljon aikaa.

Tutustu tästä Kohon raportteihin

Helppo hankintaprosessi ja toimiva arki

Kohon hankintaprosessista Nikolle on jäänyt positiivinen mielikuva: ”Kohon ostaminen oli helppoa ja hinta asiallinen. Myös asiakaspalvelu on mielestäni onnistunut”.

Nikon mukaan heillä oli alkuvaiheessa Koholle melko paljon vaatimuksia, koska yrityksen toiminta on poikkeuksellista:

”Teemme perinteistä konsultointityötä ja meillä on paljon tuotteita, kuten erilaisia koneita ja niiden vuokria. Meillä oli tarve saada merkattua esimerkiksi pekkaset, saldot ja työtunnit oikein, sekä laskut näkymään tietyllä tavalla. Alussa opetteluun kului luonnollisesti aikaa, koska olimme tottuneet vuosikaudet tekemään asiat tietyllä tavalla. Näistäkin selvittiin ja nyt Koho on saatu meillä hyvin käyttöön.”

Niko on myös suositellut Kohoa tuttavilleen: ”Olen muutamille jo suositellut ja sanonut, että hyvin toimii, eikä ole moitittavaa. Olemme itse saaneet paremmin tehtyä välttämättömiä asioita, eikä ole tarvinnut olla enää Exceleitä kaiken lisäksi.”


Haluaisitko kokea miten Koho tehostaisi sinun liiketoimintaasi? Varaa alta maksuton etäesittely.

Haluaisitko nähdä lisää? Varaa aika etäesittelyyn!

Varaa maksuton etäesittely ja anna Kohon vakuuttaa. Käymme henkilökohtaisen esittelyn aikana läpi yrityksesi tarpeet ja kulmakohdat ja autamme mm. tehostamaan myyntiä sekä säästämään jopa 87 % laskutuskuluissa. Etäesittely ei velvoita sinua mihinkään, vaan saat paremman näkemyksen siitä, kuinka Koho auttaisi juuri sinun yritystäsi menestymään.