Isännöinnin digiloikka – miksi se on hyvä ottaa?
Digitalisaatio on kiistatta yksi isännöintitoimialan merkittävimmistä muutosvoimista ja siksi digiloikka on otettava. Talouselämän laatimassa selvityksessä käsiteltiin isännöintitoimialan kolmea isoa muutosajuria, kun pääomasijoittajat ovat rynnineet alalle yrityskaupoille. Yrityskauppojen takana on digitalisaation lisäksi väestön keskittyminen kasvukeskuksiin ja isännöintialan yrittäjäkentän ikääntyminen. Digitalisaatio on jo mullistanut isännöinnin tulevaisuutta ja muutos jatkuu edelleen, kun esimerkiksi tekoäly vauhdittaa digitalisaation etenemistä.
Digitalisaatioon panostaminen on investointi, ei kuluerä
Digitaalisten järjestelmien avulla tuetaan yrityksen liiketoiminnan eri osa-alueita ja muita toimintoja. Siksi isot isännöitsijäyritykset ovat ottaneet digiloikan ja panostaneet voimakkaasti järjestelmiin, joiden avulla voidaan esimerkiksi tukea tehokkaampaa isännöintiä, helpottaa isännöitsijöiden työtä ja parantaa asiakaspalvelua. Isännöinti toimii yksinkertaisesti tiedonhallintabisneksessä, kuten artikkelissa haastateltu Fluxio Isännöinnin toimitusjohtaja Kalle Grönqvist toteaa. Tiedonhallinta pitää sisällään muun muassa tilitoimistopalveluja, projektinhallintaa ja asiakastietokantoja, joten käytettävät digitaaliset järjestelmät pitää olla kunnossa. Ilman tehokasta tiedonhallintaa isännöintiyritykset eivät pysty tarjoamaan asiakkailleen parasta palvelua. Tämän vuoksi digiloikan ottaminen ja digitalisaatioon panostaminen on kannattavaa niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessakin.
Lue myös: Isännöintiliiton Järjestelmäselvitys 2024 kertoo, että alalla kaivataan modernimpia ratkaisuja →
Toiminnanohjausjärjestelmällä isännöinnin digiloikkaan vauhtia
Digitaalisia järjestelmiä ja muita työkaluja on tänä päivänä paljon tarjolla, joista ylätason esimerkkeinä asiakkuudenhallinta-, taloudenhallinta- ja projektinhallintajärjestelmät. Pelkkä ajatuskin monen järjestelmän ristiin käytöstä voi aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta tähän on olemassa ratkaisu, joka yhdistää monta eri ominaisuutta. Tämä ratkaisu on nimeltään toiminnanohjausjärjestelmä.
Yksinkertaisuudessaan toiminnanohjausjärjestelmä integroi yrityksen eri toimintoja yhteen yhtenäiseen järjestelmään. Isännöintitoimialan näkökulmasta katsottuna toiminnanohjausjärjestelmä auttaa isännöintiyrityksiä optimoimaan toimintansa, kuten laskutuksen ja asiakkuuksien hallinnan. Hyvä toiminnanohjausjärjestelmä säästää aikaa ja tehostaa isännöintiä. Koho on ratkaisu, joka tekee tämän mahdolliseksi.
Koho-järjestelmän ominaisuudet on suunniteltu helpottamaan ja tehostamaan isännöintiyrityksen toimintaa kaikilla tasoilla. Nämä ominaisuudet auttavat isännöitsijää muun muassa hallitsemaan asiakassuhteitaan paremmin, optimoimaan resurssejaan, seuraamaan työaikaa ja saamaan kaikki työt oikein laskulle. Työvoimaresursseihin ja resursointityöhön liittyvä ominaisuus on tärkeä, koska isännöintitoimialalla on kova pula työntekijöistä ja siksi henkilöstön työkuormaan on hyvä kiinnittää huomiota. Resursointityön tavoitteena on tehostaa kannattavuutta ja tasapainottaa henkilöstön kuormitusta ja siten tukea heidän hyvinvointiaan.
On hyvin ymmärrettävää, että uusiin digitaalisiin järjestelmiin ja niiden käyttöönottoon liittyy haasteita ja pelkotiloja. Siksi huomioimme isännöintiyritysten moninaiset tarpeet ja tarjoamme laajan tuen järjestelmän käyttöönotossa, jotta Kohon käyttö on mahdollisimman sujuvaa ja että yksittäinen isännöitsijä saa järjestelmästä kaiken olennaisen irti. Viedään siis yhdessä isännöintinne tulevaisuus uudelle tasolle.
Haluaisitko nähdä lisää? Varaa aika etäesittelyyn!
Varaa maksuton etäesittely ja anna Kohon vakuuttaa. Käymme henkilökohtaisen esittelyn aikana läpi yrityksesi tarpeet ja kulmakohdat ja autamme mm. tehostamaan myyntiä sekä säästämään jopa 87 % laskutuskuluissa. Etäesittely ei velvoita sinua mihinkään, vaan saat paremman näkemyksen siitä, kuinka Koho auttaisi juuri sinun yritystäsi menestymään.